Sateisen aamun suklaapaja

Askartelijalle sadesää on täynnä mahdollisuuksia. Voi jatkaa neuletyötä, koluta pinterestistä uusia projekti-ideoita, tehdä kotitekoista kosmetiikkaa tai kokkailla vaikka raakasuklaata! Tänään ajattelin tehdä kaikkia edellä mainittuja, sillä nyt on loma! Aloitin suklaasta ja päätin jakaa ohjeen myös teille. Olkaapa hyvä!

_117

Raakasuklaa mansikkasattumilla

1 dl raakakaakaovoita
0,5 dl kookosöljyä
2 rkl hunajaa
0,5 dl raakakaakaojauhetta
0,5 dl tocoa eli riisilesejauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta (itse käytin ekologista Bourbon -vaniljajauhetta)
0,5 tl Ceylonin kanelia (tavallinen kaneli käy myös)
ripaus suolaa
Pakastekuivattuja mansikoita/vadelmia (kokeile myös mulperinmarjoja ja muita kuivattuja hedelmiä tai marjoja)

Sulata kookosöljy ja raakakaakaovoi vesihauteessa. Makeuta seos hunajalla ja siivilöi mukaan kaakaojauhe ja toco. Lisää joukkoon vaniljajauhe, kaneli ja suola. Tarkista maku ja temperoi* suklaa halutessasi. Laita marjat muotin** pohjalle ja kaada suklaaseos sen päälle. Siirrä suklaa pakastimeen jähmettymään.

Avot, ja suklaa on valmis! NAM!

_116

* Temperointi parantaa suklaan kiderakennetta, jonka myötä aromit korostuvat, suklaa saa kiiltavän pinnan ja rakenne on napsahtava. Nosta n. 43 asteinen suklaaseos kulhossaan kylmään vesihauteeseen. Jäähdytä seos 27 asteeseen, sekoita samalla rauhallisesti. Siirrä suklaa-astia takaisin lämpimään vesihauteeseen ja nosta seoksen lämpötila 32 asteeseen.

** Muotin ei tarvitse olla varsinainen suklaamuotti, itse olen aikaisemmin käyttänyt muottina mm. pyöreää irtopohjakakkuvuokaa, jonka pohjalle olen laittanut leivinpaperia. Kuvan suklaalevymuotin ostin Chez Marius -keittiötarvikekaupasta.

Raakasuklaan ohje on muistaakseni alunperin Matleena Lahden kirjasta Raakasuklaata ja superruokaa.