Kolme kovinta /7

Viime viikkoina täällä blogin puolella on nähty pääasiassa lankarullia ja puikkoja. Väliin vähän muutakin Kolme kovinta -listauksen muodossa. Tässä muutama lähipäivien suosikkijuttu:

1. Marjakausi
Viikonlopulla täytimme pakastimen mansikoilla ja mustikoilla. Kun metsässä seisoo kumisaappaissaan täyden mustikkasankon vieressä, iho uurastuksesta nihkeänä ja sormet ja suu mustikoista sinisenä, tuntuu hetki erityisen maagiselta. Samalla marjakausi muistuttaa kuitenkin siitä, että kesä on pian ohi.

marjat2014

Pakasterasioita täyttäessä tulee ensimmäistä kertaa mietittyä syksyä ja vielä kaukana siintävää talvea. Kun perkaus- ja pakastusurakka on ohi, voi taas palata itsepetokseen ikuisesta kesästä.

mansikat

2. Pekonilla, limella ja chilillä kuorrutettu lohi
Yksi tämän juhannuksen nyyttäritarjoiluista oli kavereidemme tekemä lohi, joka oli taivaallisen hyvää ja sinkosi suoraan lohisuosikikseni. Resepti löytyy täältä, kokkimme oli lisännyt kuorrutteeseen myös seesaminsiemeniä. Pääsimme itse kokeilemaan reseptiä pari päivää sitten, nam! Suosittelen!

lohi2

3. Rikoksia kesäiltoihin
Rikossarjat sopivat joka vuodenaikaan, niin myös kesän sadepäiviin ja myöhäisiin iltoihin. Viime aikoina iltoja on vietetty katsomalla mm. brittiläistä rikossarjaa Broadchurch (Netflix) sekä ruotsalaista Liza Marklundin dekkareihin perustuvat Annika Bengtzon-elokuvasarjaa (Netflix USA, käyttö mahdollista Media Hint:in kautta).

Lisäksi suosittelen hieman poliittisempaa brittiläistä uutuussarjaa The Honourable woman, jossa on erittäin tiivis tunnelma ja pääroolissa aina yhtä erinomainen Maggie Gyllenhaal. Se löytyy HBO Nordicilta.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s