Molla Mills teki sen taas

Virkkuri1_uusi

Sain eilen vihdoin käsiini kauan odotetun Molla Millsin toisen kirjan Virkkuri – Muotoja ja pintoja. Odotukset olivat korkealla, sillä Virkkurin ensimmäinen osa oli muuttanut käsitykseni virkkauksesta täysin. Sen ostohetkellä, syksyn 2013 Helsingin Kirjamessuilla, intin isosiskolleni, etten osaa virkata enkä tiedä haluanko edes oppia. Mutta kummastipa tuo koukku on kädessä pysynyt. Virkkuri 1 on jo ihan hiirenkorvilla ja olen väkertänyt sen ohjeista mm. koko joukon koreja, johtojen päällysteitä ja pikselipallolaukun.

Virkkuri3_uusi

Virkkuri 2:sta tein hyvissä ajoin ennakkotilauksen Adlibriksestä ja kirja tuli perille sopivasti syntymäpäivänäni. Ja kuinka loistava kirja se onkaan, täytti täysin odotukseni! Jo ensiselailulla päätin, että ohjeista kokeiluun pääsee mahdollisimman pian mm. Kuutio-reppu (sydän sydän!!) ja Lato-kirjekuorilaukku, ehkä myös Iso Kuusiokassi ja hurmaava Pallokas-matto. Kuutio-repulla onkin jo kiire. Pesunkestävä reppu on tervetullut lisä kesän piknikeille rakkaan, mutta herkkäpintaisen Lumin sähkönsinisen mokkareppuni rinnalle. Tiedossa on siis virkkauksentäyteinen loppukevät – sormet vesirakoilla kohti kesää!

Virkkuri2_uusi

 

Virkkuri4_uusi

 

Advertisements

8 kommenttia artikkeliin ”Molla Mills teki sen taas

  1. Vaikuttaa ihanalta tuo uusi kirja. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!

    Mistä noita kassin nahkaisia hihnoja oikein saa?

    • Kiitos! Hihnat on hyvä tehdä vanhoista vöistä. Pikselipallolaukun ohjeessa suositeltiin hihnoiksi myös vyötä, tein ne lopulta vanhasta nahkaisesta koiran talutushihnasta. Ajattelinkin lähiaikoina käydä koluamassa kirpputoreja sieviä, kapeita nahkavöitä etsien, ensimmäinen juurikin tuohon Lato-kirjekuorilaukkuun.

      • Hei! Tein Virkkuri I-kirjan ohjeen mukaan kalalangasta pikselikassin. 2cm leveää valmista nahkaista kassinhihnaa sain suutarilta 1,5 m:n pätkänä. Väreinä oli keski- ja tummanruskea sekä musta. Siististi reunasta tikattu, 2-kertainen. Alussa ehkä hivenen jäykkä, mutta käytössä aina vaan paranee. terveisin K

      • Kiitos Nimetön, tuota suutari-vaihtoehtoa en ollut ajatellutkaan, pitääpä muistaa jatkossa kassinhihnoja etsiessä 🙂

  2. Paluuviite: Nyöriä ja pellavaa | Well shit at least you tried

  3. Hei! Pieni lisäys vielä edelliseen. Suutarissa sain myös näppärästi reiät valmiiksi siihen nahkahihnaan ja pikselipallokassi on ollut käyttökelpoinen. Tein myös mustavalkovinoraitaisen kesäkassin Novitan merseroidusta puuvillalangasta. Siitä puuttuu vain vuoraus.
    Tämä uusi Virkkuri-kirja on myös hankittava!
    Kevätterveisin K

    • Hei, kiitos oleellisesta lisäyksestä suutarinpalveluihin liittyen! Mikähän siinä on, että se vuoraus on yleensä noiden virkkausprojektien tylsin vaihe? Itselläkin etsinnässä merseroitua puuvillalanka Virkkuri2:n reppuun, ohjeessa olevan Catania Grande -langan värit eivät oikein miellyttäneet. Suosittelen ehdottomasti uutta Virkkuria!

  4. Paluuviite: Koukussa | Well shit at least you tried

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s