Kurkistus kulissien taakse

Blogi on jäänyt viime päivinä ihan heitteille, pahoittelut siitä. Tässä muutama kuva valottamaan, mitä blogihiljaisuuden aikana tapahtui. Kurkistus viime viikonloppuun, joka kului Wanhassa Satamassa Helsingin Kädentaitomessuilla.

DSC01470

Hieman pölmistynyt kuva on otettu Kaisaniemessä sunnuntaiaamuna klo 9, jolloin aivot olivat edelleen pitkän työviikon ja lauantain ruuhkaisen messupäivän jäljiltä horrostilasta. Tuosta puoliaivokkaasta olosta kieli aamupuuron polttama sormi, koirien aamulenkiltä silmäkulmaan saadut oksien naarmut ja armoton haukottelu, joka jatkui koko toisen messupäivän. Mutta mitä pienistä, messutätinä oli oikein hauskaa, etenkin kun siellä pääsi esittelemään itse kehittämäänsä juttua!

DSC01491

Minä ja työkaverini Mari pidimme Kädentaitomessuilla Pop Up Novellikoukku -pistettä, jolla demosimme Novellikoukku-kerhon toimintaa. Mikä on Novellikoukku? Lyhykäisyydessään kysymys on kirjastossa järjestetystä käsityökerhosta, jossa kuunnellaan ääneen luettuja novelleja persoonallisten lukijavieraiden esittäminä, neulotaan omia tai hyväntekeväisyyteen lähetettäviä töitä sekä turistaan rennossa, eri ikäisistä käsityöharrastajista koostuvassa porukassa. Starttasimme Marin kanssa Novellikoukun Viikin kirjastossa vuosi sitten, minkä jälkeen konsepti on levinnyt jo yhdeksään muuhun kirjastoon.

blogiin messuilta

Meidän messutätien lisäksi Pop Up Novellikoukku -pisteellä vieraili vaihtuvat novellien lukijat ja koko joukko asiasta innostuneita messuvieraita. Osa tarttui hyväntekeväisyystöihin, toisten tyytyessä nauttimaan vain tarinoiden kuuntelusta. Välillä pisteemme näytti ihan miesparkilta, jonne Käsityömessuille raahatut aviomiehet tuotiin kuuntelemaan aikuisten satutuntia.

Pisteen esittelyn lisäksi ehdin välillä itsekin tarttua neuletyöhön. Mukaan messuille valitsin helppouden perusteella virkkaustyön, jonka löysin Molla Millsin Virkkuri-kirjasta. Suunnitelmissa on ehkä värjätä valmis kassi.

DSC01525

DSC01512

Kaksi päivää Kädentaitomessuilla oli suuri haaste langanostolakkoni suhteen, liian suuri. Toinen toistaan ihanammat alpakkalangat ja käsinvärjätyt merinovillat kuiskivat kutsuvasti korviini, enkä lopulta voinut mitenkään vastustaa kiusausta. Lankaostoista kerron teille myöhemmin, jahka minulla on esiteltävänä pelkkien rullien lisäksi jo hieman alkua neulomuksista, joissa langat pääsevät käyttöön.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s