Neulominen & ratkaisevat askeleet

20140103-110307.jpg

Olen lapsesta asti rakastanut käsitöiden tekemistä, mutta varsinaiseksi harrastukseksi se ei ole koskaan noussut, syynä lyhytjänteisyyteni. Koulussa sain parhaimmat flow-kokemukset (matematiikan läksyjen lisäksi) tilkkutöitä tehdessäni. Molemmissa kai sama selkeys ja rauhoittava logiikka. Kotona käsityövimma lässähti aina hyvien ohjeiden puutteeseen ja mikä ratkaisevinta, kyvyttömyyteen lukea ohjeita. Hermot meni heti ja luovutin, jos ohje oli liian pitkä, siinä oli vaikeaselkoisia lyhenteitä tai se vaati valmisteluja.

Helsinkiin muutettuani kävin muutamia kertoja Anu Harkin IHANA-kerhossa Itäkeskuksessa. Se oli kerran kuukaudessa kahvilassa tapaava kirjava käsityöporukka. Anun käsitöiden tekemistavassa oli jotain lumoavan impulsiivista, johon itsekin halusin päästä. Sen verran taitoja, että neulomisprojekteja saattoi aloittaa ilman ohjeita, tärkeimpänä kauniit langat ja väri-ilottelut. Ja idea, joka muotoutui tehdessä.

Keväällä 2013 päätin tarttua jälleen puikkoihin ja oppia oikeasti neulomaan. Tähän asti olin tehnyt varovaisesti kaulahuiveja ilman ohjeita, mutta nyt sai riittää. Päätin opetella neulomaan ohjeista, jotta oppisin joku päivä keksimään ohjeita ihan itse.

Ensimmäinen projektini oli villasukat, jotka tein kirjoneuleena. Projekti oli tuhottoman työläs ja kun sain ensimmäisen parin valmiiksi, huomasin, että olin tehnyt toiseen sukkaan kuvion eri tavalla. Olin liian pedantti, että olisin kyennyt ohittamaan epäsymmetrisyyden. Niinpä päätin uhmalla tehdä sukista vielä kaksi kappaletta, yksi molempia kuviotyylejä. Olin jo heittää puikot jorpakkoon projektin aikana, mutta sain sukat lopulta valmiiksi syksyllä 2013.

Kirjoneulesukat olivat se ratkaiseva aloitus, jota seurasi muutama pari yksinkertaisia, television ääressä tehtyjä villasukkia. Toinen ratkaiseva siirtymävaihe oli pelottava projekti nimeltä Sormikkaat, johon tartuin marraskuussa 2013 vasta ostamieni Alpakka-lankojen innoittamana (ja kyllä, olen armoton lankahamsteri). Olin varma, että projekti karahtaa heti kun joudun peukalolevennyksiin, mutta kas kummaa, niin ei käynyt. Ohje oli selkeä ja maltoin jostain uudesta mielenlujuudesta lukea sen rauhassa ja vaihe kerrallaan. Ja kuin varkain sormikkaat olivat yhtäkkiä valmiit!

Villasukat ja sormikkaat ei näin jälkeenpäin katsottuna olleet missään muotoa vaikeita, kysymys oli vain jonkinlaisesta päänsisäisen esteen ylittämisestä. Niiden jälkeen lankakasojen kanssa on tullut touhuttua lähes joka päivä, toisinnaan jopa maanisen lailla. Ehkä tämä on vuosien aikana patoutunutta neulomisvimmaa. Toivottavasti se jatkuu.

20140103-110031.jpg

 

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Neulominen & ratkaisevat askeleet

  1. Paluuviite: Lintulaukku | Well shit at least you tried

  2. Paluuviite: Sormikkaat ja eskapismi | Well shit at least you tried

  3. Paluuviite: Neulontaideoita etsimässä | Well shit at least you tried

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s